Sen, mitä Ipatjevin talossa tapahtui heinäkuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä vuonna 1918, oli määrä jäädä salaan ikuisiksi ajoiksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä tappajat puhuivat ohi suunsa, muutama kohta verilöylyn jälkeen, jotkut vuosikymmenten päästä. Joku lipsautti tiedon juovuspäissään, toiselle synkkä taakka kävi liian raskaaksi kantaa yksin, kolmas tahtoi kerskailla urotyöllään. Osa teloittajista dokumentoi tapahtuneen hämmästyttävän tunnollisesti myös kirjallisesti, joskin asiakirjat kätkettiin pikaisesti arkistojen uumeniin. Viimeisetkin salaiset kansiot kuitenkin avattiin Neuvostoliiton jäätyä historiaan, ja usean sukupolven tutkijoiden ansiosta yön kulku tunnetaan nykyään tarkasti.
展开▼
